Ratsastin kaksi kertaa tallin parasta oria ja tänään isäntä kokeili sitä. Kun hän muutama päivä sitten pyysi minua ratsastamaan oria, hän sanoi, että se on yksi parhaista oreista ja todella hyvä hevonen. Se on nyt ollut vaikea ratsastaa jo pidemmän aikaa ja jos saisin treenattua siltä ongelmat pois, se olisi täydellinen hevonen.
Hän lähti ratsastuslenkille ja viipyi sielä kauan. Olin ihan hermona, että mitenköhän se hevonen nyt menee. Sitten, kun isäntä oli jo näköetäisyydellä ja ratsastamassa kotiin päin, huomasin, että perheen muutkin jäsenet olivat tulleet ulos katsomaan. Kaikki halusivat tietää miten hevonen meni jälkeeni, sillä se on ollut hieman vaikea ratsastaa lähiaikoina. Kun toissapäivänä olimme tallissa, emäntä kysyi isännältäni, että voiko hän mennä ratsastamaan kyseistä oria. Isäntä vastasi, että minä ratsastan sen tänään ja huomasin, että ilmapiirissä oli havaittavissa pientä närkästystä. Joten hevosen ratsastus oli minulle näytön paikka ja kaikki halusivat tietää, olinko onnistunut.
Isäntä ratsastikin pihatien ohi ja kävi vielä kääntymässä pidemmällä. Hevonen näytti ihan hyvältä ja hän ratsasti talon pihaan emännän ja muitten luo. Toivoin parasta ja pelkäsin pahinta. Kävin jo mielessäni teatteria siitä, että isäntä tulee kohta luokseni ja kysyy, että mitä olen hevoselle oikein tehnyt, sillä nyt se on vain huonompi. Olin ihan varma, etten ollut pystynyt treenaamaan hevosta parilla ratsastuskerralla hyväksi.
No, isäntä asteli talliin hevosta taluttaen. Hevonen läpimärkänä hiestä. Jatkoin omia askareitani hetken, sillä en uskonut haluavani kuulla tuomiotani.
Isäntä asteli lähemmäs tyytyväisenä ja hymyillen. Hän sanoi: Olet tehnyt todella hyvää työtä! Hevonen kuunteli kokoajan, oli pehmeä ja ei jäänyt ohjaan kiinni. Se oli todella hyvä. Kiitos. Minä vain vastasin, että ”Really” ja hymyilin iloisena. Onnen kyyneleet kohosivat silmiini ja olin hetken niin iloinen ja tyytyväinen itseeni. Mahtavaa!
Näillä onnen hetkillä jaksaa pitkälle ja kyllä nyt on hyvä olla. Usko itseesi! -Se on nyt mottoni. 🙂